Hae apurahaa! Haku auki 21.12.2025 saakka.
SET ry on Kopioston jäsenjärjestö ja valvoo jäsentensä tekijänoikeudellisia etuja yhdessä Kopioston kanssa. SET suosittaa kaikkia alalla työskenteleviä tekemään Av-tekijänoikeussopimuksen.
Av-tekijänoikeussopimuksella tekijä vahvistaa taloudellista asemaansa av-tekijänä sekä lisää määräysvaltaa omiin teoksiinsa. Lisäksi tekijä varmistaa saavansa hänelle kuuluvat korvaukset teoksiensa jälkikäytöstä. Av-tekijänoikeussopimus annetaan sille Kopioston jäsenjärjestölle, joka edustaa tekijää ja hänen työtään parhaiten. Myös opiskelijoiden on hyvä huolehtia av-tekijänoikeussopimus kuntoon jo opintojen aikana.
Av-tekijänoikeussopimuksen voi tehdä kätevästi Kopioston valtuutuspalvelussa.
Mistä Kopiosto-apurahassa on kyse?
Kopiosto myy av-tekijänoikeussopimusten nojalla lupia televisio-ohjelmien jälkikäyttöön, kuten ohjelmien tallentamiseen kodeissa tai käyttöön oppilaitoksissa. Kopiosto maksaa näistä luvista kerätyt korvaukset teosten tekijöille henkilökohtaisesti. Lisäksi Kopiosto palauttaa jäsenyhdistyksilleen verkkotallennuskorvauksia, joita jäsenyhdistykset jakavat takaisin tekijöille apurahoina, stipendeinä sekä palkintoina. SET ry:n jakamat apurahat rahoitetaan Kopioston keräämillä tekijänoikeuskorvauksilla.
Kopiosto kerää audiovisuaalisen alan tekijänoikeuskorvauksia av-tekijänoikeussopimusten määrän perusteella, ja siksi SET suosittelee, että kaikki apurahanhakijat antavat Av-tekijänoikeussopimuksen SET ry:lle. Av-tekijänoikeussopimuksen antajan ei tarvitse olla SETin jäsen.
SET jakaa vuonna 2025 apurahoja yhteensä 10 000 euron arvosta. Apurahoja voivat hakea kaikki audiovisuaalisen alan tekijät riippumatta siitä, ovatko he SET ry:n jäseniä. Tasavertaisten hakemusten kohdalla SETille annettu av-tekijänoikeussopimus katsotaan eduksi. Apurahojen jaosta päättää SET ry:n apurahatyöryhmä.
Hakemus tulee jättää 21.12.2025 klo 23:59 mennessä. Valinnoista ilmoitetaan 19.-23.1.2026 välisenä aikana suoraan apurahan saajille sekä myöhemmin SETin verkkosivuilla setry.fi. Työskentely voi alkaa ja kuluja voi syntyä heti apurahan myöntämisestä alkaen. Apurahat tulevat maksuun tammikuun 2026 loppuun mennessä. Loppuraportti tulee antaa viimeistään 31.3.2026, jolloin koko apuraha tulee olla käytetty. Selvityksen apurahan käytöstä löydät SETin verkkosivuilta.
Ohjeet apurahojen hakemiseen ja haettavat apurahat:
Apurahan myöntämisen edellytyksenä on, että se kohdistuu tekijänoikeuden suojaamaan luovaan työhön (Tekijänoikeuden ABC).
Esimerkkejä apurahojen käyttötarkoituksista ovat esim. luovan työn tekeminen, av-alan opinnot, kurssit tai omaehtoinen opiskelu, matkakustannukset, työ- tai näyttelytilan kustannukset sekä työvälineet.
Miten haen apurahaa?
Apurahaa haetaan henkilökohtaisesti tai työryhmänä täyttämällä kirjallinen hakemus jonka löydät tältä sivulta. Otsikoi viesti sen mukaan, mitä apurahaa hakemus koskee. Haethan hakukierroksella vain yhtä apurahaa. Apurahaa ei voi hakea jälkikäteen jo tehtyyn työhön.
SET ry:n arvoihin kuuluu tukea yhdenvertaisuutta sekä monimuotoisuutta av-alalla. Apurahatyöryhmä käsittelee hakemukset anonyymisti, jolloin hakijan nimeä, yhteystietoja tai muuta henkilöön viittaavia tietoja ei anneta tiedoksi hakemuksia arvioivalle työryhmälle. Jätäthän siis nimesi ja muut tunnistettavat tiedot pois hakemuksen 2.osiosta ja kerrothan vain apurahan kannalta selkeästi olennaiset asiat esimerkiksi työhistoriastasi. Nimesi ja yhteystietosi kysytään erikseen 1.osiossa ja näitä tietoja käsittelee vain apurahatyöryhmän ulkopuolinen henkilö, joka ei osallistu päätöksentekoon.
Hakemuksesta tulee käydä ilmi:
- Apurahan käyttötarkoitus lyhyesti (max. 150 merkkiä). Huomaa, että SET ry voi julkaista tämän tiedon päätösten yhteydessä verkkosivuillaan.
- Hankkeen, suunnitelman, selvityksen tai työn tavoite.
- Hankkeen, suunnitelman, selvityksen tai työn toteutussuunnitelma.
- Toteutuksen aikataulu.
- Arvio kustannuksista.
Mikäli apurahaa haetaan hankkeen, suunnitelman tai työn kustannusten kattamiseen, tulee hakemuksesta käydä ilmi realistinen kustannusarvio kulutyypeittäin eriteltynä, esim. osallistumismaksut, matkakulut, vuokrat jne. Mikäli apurahaa haetaan työskentelyyn tai opintoihin, tulee hakijan esittää realistinen arvio työnsä arvosta, suhteutettuna esimerkiksi käytettäviin tunteihin.
1. Av-alan opiskeluun ulkomailla
- Myönnettävän apurahan määrä enintään 2000€.
- Vaatii voimassa olevan opiskelupaikan audiovisuaaliseen ammattiin. Voidaan myöntää myös kesken opiskelun.
- Liitä hakemukseen suomen-, ruotsin- tai englanninkielinen todistus opiskelupaikasta.
2. Av-alan opiskeluun kotimaassa
- Myönnettävän apurahan määrä enintään 1000€.
- Vaatii voimassa olevan opiskelupaikan audiovisuaaliseen ammattiin. Voidaan myöntää myös kesken opiskelun.
- Liitä hakemukseen suomen-, ruotsin- tai englanninkielinen todistus opiskelupaikasta.
3. Oman ammattitaidon kehittäminen
- Myönnettävän apurahan määrä enintään 2000€.
4. Ohjelmistolisenssin maksamiseen
- Myönnettävän apurahan määrä enintään 1000€.
5. Vapaa apuraha:
- Myönnettävän apurahan määrä enintään 3000€.
Lähettämällä hakemuksen hakija hyväksyy, että SET ry voi julkaista apurahojen saajien nimet, apurahojen käyttötarkoitukset (hakemukseen kirjoitettu lyhyt kuvaus max 150 merkkiä) sekä myönnetyt summat verkkosivuillaan.
Mikäli hakijan apurahalla tuotetaan julkaisuja, niiden yhteydessä tulee mainita, että julkaisu on rahoitettu Kopioston keräämillä korvauksilla.
Täytä hakemus tästä https://fi.surveymonkey.com/r/setry-apuraha.