Mikä työehtosopimus?
Elokuva- ja TV-tuotantoa koskeva työehtosopimus on yleissitova
Työehtosopimus määrittää työn tekemisen ehdot elokuva- ja tv-tuotantoa koskevassa työssä työaikalain rinnalla. Kesäkuun 2023 alusta lähtien elokuva- ja tv-tuotantoa koskeva työehtosopimus on ollut yleissitova. Yleissitovuus tarkoittaa sitä, että kaikkien, myös järjestäytymättömien, elokuva- ja tv-tuotantoalalla toimivien työnantajien on noudatettava työehtosopimusta ja kaikilla alalla toimivilla työntekijöillä on jatkossa samat työnteon vähimmäisehdot, esimerkiksi taulukkopalkat.
Palkat
Suomessa ei ole laissa määritelty minimipalkkaa, vaan laissa puhutaan kohtuullisesta palkasta. Eri alojen palkat määritellään työehtosopimuksissa. Elokuva- ja tv-tuotannon työehtosopimuksen taulukkopalkat ovat vähimmäispalkkoja, jotka mahdollista ylittää, mutta ei alittaa.
Paikallinen sopiminen
Elokuva- ja tv-tuotantoa koskevassa työehtosopimuksessa on lukuisia pykäliä, joissa on sovittu mahdollisuudesta paikalliseen sopimiseen. Paikallinen sopiminen on vain järjestäytyneiden työnantajien käytössä ja edellyttää, että luottamushenkilö (jonka kanssa paikallinen sopiminen tehdään) on valittu työntekijöiden keskuudesta. Ne työnantajat, jotka noudattavat työehtosopimusta ainoastaan yleissitovuuden perusteella mutta eivät ole järjestäytyneet Paltaan, eivät voi sopia työehtosopimuksen määräyksistä paikallisesti lainkaan. Sekä järjestäytyneet että järjestäytymättömät työnantajat voivat kuitenkin sopia työehtosopimusta paremmista ehdoista.
Palkkamääräykset
Elokuvatuotannon palkkamääräykset
Elokuvan päiväpalkkataulukko 1.4.2023 lukien: | |||
Palkkaryhmittely | Työsuhteen kesto ja päiväpalkka | ||
2–10 pv | 11–24 pv | 25 pv tai yli | |
PR 1 Avustava työ | 137,39 | 126,11 | 116,09 |
PR 2 Toteuttava työ | 241,36 | 206,30 | 177,48 |
PR 3 Vastuullinen toteuttava työ | 288,96 | 220,09 | 191,25 |
PR 4 Taiteellisesti, teknisesti tai suunnitellullisesti vastuullinen työ | 339,10 | 263,39 | 238,87 |
Palkkaryhmittely | Kuukausipalkka |
PR 1 Avustava työ | 2 035,32- 2 393,95 |
PR 2 Toteuttava työ | 2740,61- 3 484,43 |
PR 3 Vastuullinen toteuttava työ | 3 362,25- 4 172,56 |
PR 4 Taiteellisesti, teknisesti tai suunnitellullisesti vastuullinen työ | 3 893,55- 5 039,65 |
Elokuvan päiväpalkkataulukko 1.4.2024 lukien: | |||
Palkkaryhmittely | Työsuhteen kesto ja päiväpalkka | ||
2–10 pv | 11–24 pv | 25 pv tai yli | |
PR 1 Avustava työ | 141,51 | 129,89 | 119,57 |
PR 2 Toteuttava työ | 248,60 | 212,49 | 182,80 |
PR 3 Vastuullinen toteuttava työ | 297,63 | 226,69 | 196,99 |
PR 4 Taiteellisesti, teknisesti tai suunnitellullisesti vastuullinen työ | 349,27 | 271,85 | 246,04 |
Palkkaryhmittely | Kuukausipalkka |
PR 1 Avustava työ | 2 096,38- 2 465,77 |
PR 2 Toteuttava työ | 2 822,83- 3 588,96 |
PR 3 Vastuullinen toteuttava työ | 3 463, 12- 4 297,74 |
PR 4 Taiteellisesti, teknisesti tai suunnitellullisesti vastuullinen työ | 4 010,36- 5 190,84 |
Soveltamisohje:
Työaikakorvauksia laskettaessa tuntipalkka saadaan jakamalla
päiväpalkka kahdeksalla ja kuukausipalkka luvulla 169.
Yli 60 päivän sopimukset voidaan tehdä kuukausipalkkasopimuksina.
Dokumentti- ja lyhytelokuvatuotannossa sovittaessa 2–10 päivän työstä palkka
määräytyy vähintään 11–24 päivän taulukon mukaan. Sovittaessa 11–24 päi-
vän työstä palkka määräytyy vähintään 25 päivän tai yli taulukon mukaan. Mikäli
mainituissa tuotannoissa käytetään kuukausipalkkaa, vähimmäispalkka voi-
daan määritellä 10 % taulukkopalkkaa alemmaksi.
Matalaa rahoitusta koskeva määräys on voimassa sopimuskauden ajan ja sen
toimivuutta seurataan.
TV-tuotannon palkkamääräykset
TV-tuotannon palkat 1.4.2023 lukien | ||
Palkkaryhmittely | Päiväpalkka | Kuukausipalkka |
PR 1 Avustava työ | 118,40-141,48 | 2 035,32- 2 393,95 |
PR 2 Toteuttava työ | 167, 16-235,25 | 2 740,61- 3 484,43 |
PR 3 Vastuullinen toteuttava työ | 195,07-313,38 | 3 362,25- 4 172,56 |
PR 4 Taiteellisesti, teknisesti tai suunnitellullisesti vastuullinen työ | 238,60-335,71 | 3 893,55- 5 039,65 |
TV-tuotannon palkat 1.4.2024 lukien: | ||
Palkkaryhmittely | Päiväpalkka | Kuukausipalkka |
PR 1 Avustava työ | 121,95-145,72 | 2 096,38- 2 465,77 |
PR 2 Toteuttava työ | 172,17-242,31 | 2 822,83- 3 588,96 |
PR 3 Vastuullinen toteuttava työ | 200,92-322,78 | 3 463,12- 4 297,74 |
PR 4 Taiteellisesti, teknisesti tai suunnitellullisesti vastuullinen työ | 245,76-345,78 | 4 010,36- 5 190,84 |
Soveltamisohje:
Työaikakorvauksia laskettaessa tuntipalkka saadaan jakamalla päiväpalkka kahdeksalla ja kuukausipalkka luvulla 169.
Yli 30 päivän sopimukset voidaan tehdä kuukausipalkkasopimuksina.
Dokumentti- ja lyhytelokuvatuotannossa sovittaessa 2-10 päivän työstä palkka määräytyy vähintään 11-24 päivän taulukon mukaan. Sovittaessa 11-24 päivän työstä palkka määräytyy vähintään 25 päivän tai yli taulukon mukaan. Mikäli mainituissa tuotannoissa käytetään kuukausipalkkaa, vähimmäspalkka voidaan määritellä 10 % taulukkopalkkaa alemmaksi.